Yötä vasten
Yötä vasten kun maa vaipuu.
Yksinäisen valtaa kaipuu.
Sen eessä ihminen taipuu.
Ja mietteet muut mielestä haipuu.
Kun sisin hiljaa laulaa.
Haluaa taas kokea onnen paulaa.
Tunne itsensä sydämmeen naulaa.
Ja käy sisään kohti tunteilun aulaa.
Miten yö tämän taas tehdä tohti.
Unetonta vei myrskystä laantuvaa kohti.
Minua yhdessä tuntemusteni kanssani pohti.
Ja lempeästi rauhoittumaan johti.
©Kirsi-Marja Vahter
