Simpukka meren
Simpukka tuo meren pohjan.
Kuuntelee kohinaa aaltojen.
Viekö maailman seuraaminen huomion kaiken.
Kadottaako simpukka sen olennaisen.
Näkeekö meri simpukkaa.
Simpukka mereltään helmeänsä.
Tärkeintä asiaa elämänsä.
Heidät kaikki omat ihmisensä.
Simpukka on uhri aaltojen.
Virtaansa mukaansa vievien.
Toisaalta uhri itsensä kuorien.
Jotka sulkee hänet pelkojansa hänen lisäten.
Helmi merkitsee paljon.
On hänelle eniten antavaa.
Vaikka elo on kuorta rikki hajottavaa.
Suoja tuoja on myös häntä yksilönä kasvattavaa.
Helmi ja simpukka muodostaa sympioosin.
Jotka tietävät tuntevat vain niin toisensa yksin.
He yhdessä huojuen keinuen kaksin.
Tuntevat kaiken olevuuden mahdin.
©Kirsi-Marja Vahter
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti