Meidän Onnenmaa
Niin kuin marraskuinen maa.
Niin kuin marraskuinen maa.
Lumen valkoisen hennon.
Toivon mukanani kannan.
Aika tämä antaa taas unelmille tilaa.
Sydämmessäni niiden olla annan.
Kun jokin ihmisen johtaa.
Hiljentymään kesken oman lennon.
Uskon sen voimaa etsiä saanhan.
Kysymyksen tuon hän siinä kohtaa.
Sille tarpeeksi nyt aikaa tilaa suonhan.
Tämä on meidän Onnenmaa.
Täällä itku naurua väliin hyväilee.
Ja kun liiaksi jo sisimpään sattuu.
Levollinen muutos saapuu sinua kättelee.
Surun suurin myräkkä sisällä näin laantuu.
Onnen ilon tunteet oikeaa hetkeä odottaa.
Elo riemua rintaan kun tovin taas tarjoilee.
Siinä murheen rippeet mielestä haihtuu.
Mutta miten se kulloinkin sitä annostelee.
Sitä tiedä et yhtäkkiä se muuksi vain vaihtuu.
© Kirsi-Marja Vahter
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti